Hartaustekstejä seurakunnan työntekijöiltä

Tällä sivulla pääset lukemaan seurakunnan työntekijöiden kirjoittamia hartaustekstejä, saarnoja sekä ajatuksia. Jos jokin puhe meni ohi tai jäi mietityttämään, täältä pääset sen lukemaan. Siunattuja lukuhetkiä!

Matt. 7:13–14

Kuten monet kesän matkailijat, itsekin joudun useimmiten turvautumaan karttoihin ja navigaattorin opastukseen. Onhan se matkaajalle tärkeintä, että perille pääsisi sen sijaan, että alkaa poukkoilla, ja ilman tarkempaa suuntaa saati tietämystä alkaa etsiä määränpäätään. Uskon myös, että meille suomalaisille on ominaista se, että on vaikea myöntää olevansa väärässä. Navigaattorin ääniohjeistus on näissä tilanteissa ehdoton totuus, joka, ajoittaisesta rasittavuudestaankin huolimatta, ohjaa meidät perille vaikka emme aina sitä uskoisikaan. Teknologian kehittymisen myötä helposti aletaan myös vertailla, kenellä on paras navigaattori. Toiselta löytyy Euroopan kartat, toiselta koko maailman tiekartasto. Ominaisuuksia tulee lisää jatkuvasti ja helposti kilpavarusteluun lähtee mukaan. Löytyipä autosta tai puhelimesta kuinka hyvä navigaattori tai ei, haluan kysyä sinulta, hyvä ystävä, että tiedätkö olevan olemassa edellä mainittujakin tehokkaampi, jokaiselle ihmiselle tarjolla oleva ohjeistus, joka vie lopulta kohteista parhaimpaan, jota ei tämän maailman karttoihin piirretä? 

Edellä luetussa Matteuksen evankeliumin tekstissä Jeesus kertoo elämään vievän tien olevan kapea sekä sen portin olevan ahdas. Voisiko olla, että tien tekevät kapeaksi ja portin ahtaaksi se, että tätä tietä kulkiessa meitä pyrkivät viimeiseen asti eksyttämään omat epäilyksemme sekä tässä maailmassa vaikuttava sielunvihollinen? Epäilykset ja kiusaukset valitettavan helposti horjuttavat luottamustamme Jeesukseen, joka sanoo olevansa tie, totuus ja elämä, ainoa tie Jumalan luokse. Helposti hätäännymme ja huomaamme, että tarjolla olisi samanlainen tie, jota monet muut kulkevat. Kenties perheenjäsenemme, kaverimme, tuttavamme sekä ihmiset, joilla näemme asioiden olevan hyvin. Pitäisikö minunkin vain liittyä tuollaiseen elämäntyyliin ja tuolle tielle, kun noin hyvin näyttää sen tien kulkijoilla sujuvan? Usein matkallamme tulee eteen tämän kaltaisia tilanteita, tienristeyksiä, joissa on käännyttävä jompaankumpaan suuntaan. ”Tien päässä käänny vasemmalle”, kuuluu ohjeistavan navigointilaitteen ääni. Samoin Sanassaan Jumala antaa meille navigointiohjeita elämämme matkalle, jonka määränpäänä on taivas, elo ja rauha Hänen yhteydessään.  Tämä tie ei kuitenkaan aina ole helppo. Nykyaikana navigointilaite myös varoittaa meitä siitä, että matkan varrella saattaa olla päällystämätöntä tietä. Myös Jeesus on todennut seuraajilleen, että tie ei aina ole yksinkertainen, vaan sen varrella on myös osuuksia, joissa on toistaiseksi tietöntä maastoa. Harmittavan usein, joskin inhimillisesti tällaisia uutisia kuullessamme ja tätä matkaa kulkiessamme koemme kiusauksia poiketa polulta; matka tuntuu niin pitkältä, että en jaksa. Huolestuttaa liikaa ja haluan antaa jo periksi. Minulla on aivan oma näkemys siitä, kuinka tässä tilanteessa tulee toimia ja tätä matkaa tehdä, en tarvitse Jumalan ohjausta tähän. Navigointiohjeista ei välitetä, vaan mennään omaa reittiä tai niin sanottua oikopolkua, jonka on tämän maailman viisailta kuullut. Kuten navigointilaite, myös Jumala haluaa harhassa olevia matkalaisia muistuttaa: ”Käänny takaisin, jos mahdollista.” Hän siis pyytää meitä palaamaan luokseen, mutta ei pakota. Eksyksissä olevan ja tieltä poikenneen Hän haluaa edelleen kutsua takaisin tielle, joka vie Hänen luokseen. Tätä varten Hän on lähettänyt Poikansa Jeesuksen maailmaan kulkemaan samanlaista tietä kuin me, matkan kaikkine huolineen ja pelkoineen. Näin meillä olisi mahdollisuus pysyä tiellä, palata sille ja Häntä sekä Hänen edeltä valmistamaansa tietä seuraten löytää määränpäähämme, taivaaseen Jumalan luokse. Osa vaimentaa tämän ohjeistavan äänen ja kuuntelee muita ääniä, joita maailma ja sielunvihollinen hänelle syöttävät.  Kuten navigaattori, myös Jumala piirtää meille edelleen mahdollisuuksia kääntyä elämään vievän tien varrelle vielä tässäkin tapauksessa, Hän ei luovuta meidän suhteemme. Nämä navigointiohjeet ovat yhä edelleen saatavillamme Jumalan Sanassa, Raamatussa sekä kääntyessä Jumalan puoleen rukouksin. Liittyipä matkalle jo elämänsä alkutaipaleella tai kesken kaiken, saamme kuulla luottavaisen, lempeän äänen ikään kuin toteavan: ”Eteenpäin, seuraa tietä.” Vaikka matkalla aika ajoin koittaakin kiusauksia ja haasteita, me saamme luottaa Opastajaan, Jumalaan, joka on luvannut olla kanssamme koko matkamme ajan, elämämme jokaisena päivänä, kunnes kerran koittaa se päivä, jolloin kuulemme sanat: ”Olet saapunut päämäärään.”

 

- Oskari

Matt 21:28-32 (Job 42:1-6)

 

”En minä halua” –tyyppi nostetaan meille esimerkiksi. Jeesuksella on tapana osoittaa juuri niitä ihmisiä, joita me emme haluaisi katsoa. Hän nostaa esikuvaksi niitä, joiden ohi me mielellään katsoisimme, ainakin silloin, jos emme ihan uskalla osoittaa sormellamme halveksivasti.

 

Tahdon ensin pysähtyä pohtimaan ”En minä halua” -tyyppiä. Miten me voisimme ymmärtää, mitä kaikkea tähän ei-ihmisen esimerkillisyyteen sisältyy?

En minä halua! Nämä sanat kuulee usein lapsen suusta. Lapset ovat muutenkin meille esimerkillisiä, ehkä tässäkin. Ensimmäisenä äänen saa se ensimmäinen tunne. Joskus se ääni kasvaa ja voimistuu hetken aikaa ja täyttää kodin. Sitten se vaimenee nyyhkytykseksi, löytää ehkä turvallisen sylin ja hiljenee siinä. Sitten yllättäen asia on muuttunut ja eteenpäin mennään sillä, mitä hetki sitten ei haluttu. Löydän tästä johonkin turvalliseen rajaan törmäämisen opetuksen. Kun on saanut sanoa ääneen oman tahtonsa, uskaltaa myös muuttaa mielensä.

En minä tahdo – voi sanoa myös ilman sanoja. Elämän valinnat huutavat, että en tahdo. Joskus elämän irtiotoilla tahdotaan saada kuuluville oma tahto. Elämä näyttää sen, että ei tahdota kulkea toisten haluamaan suuntaan.

Jeesus viittaa johonkin tällaiseen sanoessaan, että näitä ei-ihmisiä ovat portot ja publikaanit. Toiset näkevät heidän elämästään suuren ”En tahdo” kuvan. En tahdo elää niin kuin Jumala meitä opettaa elämään. En tahdo seurata Jumalan tahtoa. Mutta voisiko kuitenkin takaa löytyä jotain muuta. En tahtoisi elää näinkään. Haluaisin jotain muuta. Haluaisin, jotain parempaa. Mutta en pysty enkä saavuta tuota kunnon ihmisten maailmaa, jossa kaikki tuntuu menevän helpolla kohdalleen.

Jotain tällaista löytyy siitä porttojen ja publikaanien joukosta, joka kuunteli Johannes Kastajan julistusta. Johannes avasi heille vanhurskauden tien. Hän kutsui aloittamaan alusta. Hän osoitti Jeesusta ja sanoi: ”Katsokaa Jumalan Karitsa, joka ottaa pois maailman synnin.” Huonot ja syntiset uskoivat ja menivät ennen kunnon kansalaisia Jumalan valtakuntaan.

Tässä aukeaa tie: En minä halua –ihmisille. Kohta palaamme siihen vielä vähän tarkemmin. Mutta ensin vielä yksi ”En minä halua” –ihmistyyppi. Tarkoitan niitä, jotka ovat kasvaneet itsetuntemuksessa sen verran, että ymmärtävät monia muita syvemmin paikastaan Jumalan edessä. Ehkä toisille heidän ”En minä halua” –kommenttinsa on yllätys, koska sisimmän taistelut eivät näy ulospäin.

Ehkä heidän vastauksensa on lähempänä sellaista ”Ei minusta ole siihen” –vastausta. Sisällä myllertää. Jumalan suuruus häikäisee oman syntisyyden ymmärtävää. Ihmiselle se on mahdotonta, sanoo Raamattu ja tämä on tullut todeksi. Jos oikein itseään tutkii, saattaa mieleen nousta kysymys: Haluanko edes oikeasti, kun olen tällainen. Aina käännyn poispäin Jumalan luota. Ja kuitenkin juuri tällainen itsetuntemus ajaa tarrautumaan Herraan Jeesukseen. Usko etsii armahtavan Jeesuksen kasvoja. Pienkin usko katsoo Jumalan Karitsaan, Jeesukseen ja luottaa häneen.

Kun ei ole voimaa mennä hänen luokseen, hän itse tulee heikon luo. Hän vetää lähelleen. Jumalan voima tulee todeksi siellä, missä ihminen itse on pieni.

Hilkan laulu: Hiljaa sinuun, Jeesukseni

Job saattoi olla sellainen ”Menen kyllä, isä” –ihminen. Ainakin sellaista kuvaa piirtää Jobin kirjan loppupuolen sanat, jotka kuulimme. ”Minä häpeän puheitani”. ”Vain korvakuulolta sinut tunsin.” Hän oli puhunut sellaisia sanoja, jotka olivat osoittautuneet Jumalan edessä liian suuriksi. Nyt hän halusi vaieta ja olla hiljaa.

Suurten sanojen ja isojen luulojen ihminen saattaa luvata liikaa. Itsetuntemus Jumalan edessä on vain pintaa. Ulkokultaisuus saattaa hetken riittää meille itsellemme, mutta sen pidemmälle se ei meitä auta. Jos sanat ja teot eivät kulje samalla tasolla, sanat jäävät turhiksi.

Meitä itsemme kanssa umpikujaan joutuneita kutsutaan ihan samalla tielle, jonka Johannes Kastaja avasi. Katsokaa Jeesukseen. Katsokaa siihen armoon, jonka hän on valmistanut. Katsokaa siihen ehtoollisen lahjaan, jossa Jeesus annetaan sinulle omaksi.

Job vastasi suurten sanojensa murentuessa: Vain korvakuulolta sinut tunsin. Nyt ovat silmäni nähneet sinut. Täällä me tunnemme Jumalan vain kuulemamme Sanan kautta, mutta kuitenkin uskon silmät katsovat Vapahtajaan, joka ottaa kaikki synnit pois. Uskon silmät näkevät sen, että kaikki on valmiina. Jumalan valtakunnassa kaikki on lahjaa. Siksi heikko, epäonnistunut ja itseään epäileväkin voi astua sisälle Jumalan valtakuntaan. Armon valtakunnassa mikään ei ole ihmisen omassa varassa.

Hannu Anttoora

 

.

Tienpäällä liikkujat ovat varmasti huomanneet Pomarkun kunnan oman mainostaulun tien varrella, jossa on maalattuna yleiskuva kunnasta sekä Pomarkunjoesta. Moni on varmasti myös huomannut kunnan oman mainoslauseen, ”Silta kotiin”. Monelle tämä totisesti sitä on, mikäpä sen mukavempaa kuin siltaa pitkin matkata kotiin. Tänä päivänä on jopa mahdollisuus remontin vuoksi sekä autoilijoille että pyöräilijöille ja kävelijöille kulkea omaa siltaansa. Yhteys, reitti kotiin on olemassa ja säilyy. Vaikka täällä tällä hetkellä yhdessä ääneen ihmetellään sillan tilannetta, korjauksen aikataulua sekä  liikennöintireittien palautumista totuttuihin, edelleen tänä päivänä eräs, lähemmäs kaksi tuhatta vuotta vanha yhteys, tie, on edelleen avoinna ja ihmeellisellä tavalla raivattu, avattu ja kulkeminen sitä myöden mahdollistettu, eikä remontteja tarvita edelleenkään.

Olet saattanut aikanaan kuulla tarinaa tai vertausta siitä, kuinka paratiisissa oli aikanaan hyvä olla ja kaikki täydellistä, sitten kävi miten kävi. Langettiin, tuli karkotus ja samalla pahuuden määrä tuntui sen kuin kasvavan. Kun tarkastelemme elämää täällä maanpäällä, on se kovin kaksijakoista. Osaltaan se toki tarjoaa paljon hyvääkin aika ajoin. Hyviä jaksoja sekä aikoja tulee ja mukava niin. Usein taas se tarjoaa surua, kipua, väkivaltaa, pelkoa, rauhattomuutta sekä rakkaudettomuutta.  Kuitenkaan niiltä haastavilta ajoiltakaan ei pääse välttymään, ja niiden koittaessa usein ilmoille kohoaa kysymys: ”Mihin tämä maailma oikein on menossa?” Surun ja tragedian kohdatessa myös elämän hetkellisyys, haavoittuvuus ja särkyvyys ikään kuin ponnahtavat silmiemme eteen yhä uudestaan ikään kuin vieteriukko, joka on jännitetty ja suljettu laatikkoon. Miten voisi kestää, voisiko niitä mitenkään välttää? Onko olemassa mitään paikkaa, jossa tältä välttyisi ja jossa vain voisi olla rauha, hyvä tahto ihmisten kesken sekä ilo? Hyvä ystävä, ole rohkealla mielellä, tämä kaipuu on kuultu ja sinun puolestasi on raivattu ja avattu tie, joka johtaa lopulta paikoista parhaimpaan, Jumalan tykö taivaaseen, ikuiseen rauhaan ja eloon Hänen luokseen, joka sinut on luonut ja lunastanut. Kutsu tulla kotiin on vieläkin voimassa, ja tätä kotimatkaa varten on olemassa myös tie, joka vie perille. Tämän tien luomiseen, raivaamiseen ja sen johtamiseen Jumalan luo me emme ole voineet tehdä mitään, sen tien syntymisestä ei ole ELY -keskus päättänyt eikä työtä toteuttanut, rahoituksesta ei ole tullut este, vaan meille on suurena lahjana avattu tämä tie.

Mikä ihme tämä tie sitten on? Miten ihmeessä jokin tie sitten muka veisi Jumalan luokse? Miten semmoinen voisi olla mahdollista ja miten sellaisen tien voisi löytää? Entä kuka tällaisesta asiasta on osannut edes kysyä saati ottaa selvää? Tämähän olisi saattanut jäädä salaisuudeksi, kunnes yksi opetuslapsista uskalsi myöntää tietämättömyytensä, nöyrtyä ja kysyä: ”Herra, emme me tiedä, minne sinä menet. Kuinka voisimme tuntea tien?” (Joh.14:5) Kuinka yhden opetuslapsen, Tuomaksen, rehellisyys vastatessaan: ”Herra, emme me tiedä--.” mahdollistikaan tällaisen asian kuulemisen. ”Minä olen tie, totuus ja elämä. Ei kukaan pääse Isän luo muuten kuin minun kauttani.” (Joh. 14:6) Vaikka tämä opetuslasten tietoisuuteen ja sittemmin myös meidän tietoisuuteemme Raamatun sivuilta tuli, ei tämä tien rakennus ja raivaaminen pelkästään sanojen tasolle jäänyt. Ei aikaakaan näiden sanojen lausumisen jälkeen, kun alkoi tapahtua. Näin saatiin tietää mitä kaikkea tämän tien luomiseksi on tehty: Jeesus, Jumalan Poika, joka oli tullut maailmaan ja elänyt synnittömän ihmiselämän, joutui lopulta kärsimään meidän pahojen tekojemme vuoksi rangaistuksen, ristiinnaulittiin, kuoli ja haudattiin. Kuitenkin Hän on noussut kuolleista, voittanut kuoleman ja näin avannut tien meille Isän luokse taivaaseen. Kuolema on siis voitettu, se ei enää olekaan kaiken loppu! Tämä syntien sovittaminen ja kuoleman voittaminen eivät toki tarkoita sitä, että saamme tehdä mitä vain vailla pelkoa vastuuseen joutumisesta ja tuomituksi tulemisesta, mutta silloin kun kipuilemme ja suremme syntejämme pyytäen niitä Jumalalta anteeksi rehellisin, puhtain sydämin, on Jumala ne anteeksi antava Poikansa ristinkuoleman ja sovituksen tähden sekä tähän turvaavalle ja uskovalle mahdollistava pääsyn taivaaseen, ikuiseen iloon Luokseen. Sinun puolestasi on tehty jotain suurta ja merkittävää! Ikään kuin tie on rakennettu sinua varten, ja tämä tie vie ikuiseen elämään. Mikä mielenkiintoisinta, kaikki tämä on tapahtunut rakkaudesta meitä kohtaan, se on ollut ikään kuin lahja, jolla isä on halunnut lapsiaan ilahduttaa, vaikka nämä ovatkin olleet tottelemattomia.

Tämän tien määränpää on siis tiedossa, mutta entäpä itse matkanteko? Matkahan on pitkä ja sen varrella on sekä hyviä ja huonoja aikoja, ylä- ja alamäkiä. Joskus puolestaan tuntuu, ettei alamäelle ja huonoille ajoille loppua näy. Tiestä haarautuu monia sivuteitä, joskus joutuu myös miettimään, että miten tästä jatkaisi. Mikä hienointa, Jumala on huomioinut myös tämän asian! Vanhan sanonnan mukaan leipä miehen tiellä pitää. Eihän minkäänlaista taivaltakaan jaksa tehdä, jos ei ravintoa saa. Olitpa tätä matkaa Jeesuksen viitoittamaa tietä tehnyt useita vuosia, jonkin aikaa tai ei vielä ollenkaan, on matkaeväidenkin tärkeys huomioitu jo ennalta. Viikoittain pyhäpäivinä messut ja myös muut tilaisuudet, joissa ehtoollista tarjoillaan, tarjoavat myös Jeesuksen viitoittaman tien kulkijalle mahdollisuudet pysähtyä ja nauttia leipää ja viiniä, Hänen asettamaansa ateriaa. Näiden eväiden merkitys matkaa tehdessä on merkittävä, sillä valitettavasti niistä jättäytyessä tuppaa matka jäädä melko hankalasti kuljettavaksi, osalla jopa matka jää kesken. Matkantekijöille on tarjolla niin ruumiin, kuin hengenkin ravintoa tällä matkalla ja niiden nauttimista suositellaan lämpimästi. Samalla sitä huomaa, kuinka myös askel ja matkanteko, ainakin hetkellisesti, kevenevät ja näkee myös muita matkaajia.

Mutta mitäpä tämä Jeesus näin 2010 -luvulla vaikuttaa, jos Hän kerran on maan päällä elänyt, ristiinnaulittu, kuollut ja ilmestynyt opetuslapsilleen ja useille muille? Siitähän on lähes 2000 vuotta aikaa? Tie on tehty, Tien Avaaja ja Opas tiedetään, mutta mitenkä sen seuraaminen ja nämä sanat ”Minä olen tie, totuus ja elämä” vaikuttavat näinä päivinä meille, jotka taivallamme maan päällä tällä vuosituhannella? Raamatun sivuilta on kenties tullut luettua evankeliumeista kertomuksia siitä, mitä ihmeitä Jeesus on tehnyt, kenties jopa viisaimmilta kuulostavia lausahduksia on kirjailtu ylös ja painunut mieleen siinä missä muitakin fiksulta kuulostavia lausahduksia monelta muulta ihmiseltä. Sitähän tulee helposti ajatelleeksi, että Jeesushan on eräänlainen opettaja muiden joukossa, eikö vain?  Usein nämä mietteet, lausahdukset ja viisaudet jäävät raksuttamaan takaraivoon ja sitä jää miettimään, että tuossa on kyllä ihan hyvää ainesta elämänohjeeksi. Mikäpä näitä viisauksia sitten erottaisi tämänpäiväisistä muotihokemista ja muista viisauksista? Nämä Jeesuksen opetukset ja lausahdukset eivät koske ainoastaan tätä aikaa, jonka näemme, elämme ja koemme, vaan myös iankaikkista elämää. Usein viljellyt lausahdukset, kuten ”Elät vain kerran”, ”Tee enemmän sitä, mikä tekee sinut onnelliseksi” tai ”Tartu hetkeen” kieltämättä sykähdyttävät ja saattavat myös motivoida, kääntää ajatuksia sellaisiin asioihin, mitkä elämässä itse kullekin ovat  tärkeitä. Onko siinä kuitenkaan kaikki? Tässä mitä näemme, koemme ja tunnemme, onko siinä kaikki? Eräs suomalainen laulaja ja lauluntekijä laulaa seuraavaa: ”Kuinka tosissani mietin mä minne meen. Mitä tässä elämässä, mitä sen jälkeen?” Usein elämää tulee elettyä niin, kuin tässä olisi kaikki. ”Minä olen tie, totuus ja elämä. Ei kukaan pääse Isän luo muuten kuin minun kauttani.” Jeesus tuo esiin mahdollisuuden päästä Isän, Jumalan luokse. Maanpäällinen elämä ei siis olekaan kaikki, vaan on olemassa jotain muutakin, mitä emme tässä ajassa vielä näe. Jeesus ei ole ainoastaan tie tämän maanpäällisen elämän päästä päähän, vaan ennen kaikkea Jumalan luo, tie ikuiseen elämään. Jeesus sanoo: ”Minä olen tullut antamaan elämän, yltäkylläisen elämän.” (Joh. 10:10)

Mitä tällainen yltäkylläinen elämä sitten voisi olla? Yltäkylläinen on määritelty seuraavalla tavalla: ”liiankin runsas, ylen määrin kylläinen”. Jeesus on siis luvannut tuoda seuraajilleen tällaisen elämän, ei välttämättä niinkään materiassa ja vaurautena mitattuna, vaan iankaikkisen elämän myötä.  Mitenkä sitten täällä meidän ajassamme? Kaikenlaista tässä maailmassa on tänä päivänä saatavillamme. Vanhan sanonnan mukaan rahalla saa ja hevosella pääsee. Tämän toteamuksen voidaan kuitenkin todeta koskevan maassamme harvoja. Tästä ovat omalta osaltaan pitäneet huolen viime vuosikymmeninä koetut lamat ja muutenkin elämän arvaamattomuus. Omaisuuteen turvaaminen ja sen mukanaan tuoma ylellinen elämä harvalla tulee kysymykseen ja vaikka jolla kulla se olisikin mahdollista, kestäisikö se kuitenkaan koko elämän läpi? Löytyipä pankkitililtä tai lompakosta kuinka paljon vaurautta tai ei, luontaisesti aina haemme elämäämme täytettä ja sisältöä, erityisesti aikoina, jolloin koemme kaipuuta ja rauhattomuutta. Hetkellistä turvaa ja rauhaa varallisuus ja erilainen materia toki tuovat tullessaan, mutta yllättävän usein sekin menee ohi ja mielenkiinnon kohteet muuttuvat. Muuttuvan maailman traagiset tapahtumat, elämän rajallisuus ja särkyväisyys sekä arvoitus oman elämän merkityksellisyydestä johtavat usein rauhattomuuteen, johon pyritään löytämään rauha eri keinoin. Ihmissuhteet, materia ja nautinnot ovat usein ensimmäisten joukossa, joista lohtua haetaan. Jeesuksen lähdöstä huolestuneille seuraajilleen Hän totesi näin: ”Minä jätän teille rauhan. Oman rauhani minä annan teille, en sellaista jonka maailma antaa.” (Joh. 14:27) Rauha, jota ei tästä maailmasta voi saada, jonka avulla kohdata vastoinkäymisiä, haasteita kuin myös iloja, joita elämä tullessaan tuo, ovat osa vaeltajan jaksamista Jeesus –tiellä. Tällaisen rauhan Jeesus on seuraajilleen luvannut, vaikka maailma ympärillä kuohuisi ja vastustaisi sekä vaikka vaellus olisi kuinka haastavaa tahansa. Usein myös tämä rauha tai rauhattomuus antavat tien etsijälle lisäpontta. Mistä löytää sellainen rauha, joka ikuisesti säilyisi? Kirkkoisä Augustinus aikoinaan totesi, että ihmisen sielu on levoton, kunnes se löytää levon Jumalassa. Tällainen rauha kuulostaa melko kiehtovalta, eikö vain? Jotain, jonka avulla tätä matkaa kotiin, Jumalan luokse, olisi osaltaan helpompi tehdä sekä myös omalta osaltaan asia, joka näinä aikoina olisi erittäin tervetullutta maailmassa, jossa ei ikinä tiedä mitä seuraava päivä tuo tullessaan.

Toipa maailma tullessaan mitä tahansa, Jeesuksen yhteydessä eläessäsi sekä Häntä seuratessasi voit olla varma yhdestä asiasta: Hän ei ole pelkästään tie, vaan Hänessä on jo matkaa tehdessä läsnä matkan päämäärä, ikuinen elämä. Vaikka seuraavan päivän tapahtumia ja vastaan tulevia asioita emme tiedä, saamme katsoa matkantekoamme ja etenemistä päämäärä mielessämme. Kuinka se, mikä minua on kerran odottava tätä tietä kulkiessani ja Jeesusta seuratessani, näkyy siinä, miten kohtaan tämän päivän sekä näiden aikojen mahdolliset vastaani tulevat haasteet sekä muut kanssakulkijat ja lähimmäiseni? Helppoa elämää tai reittiä ilman yhtäkään kuoppaa tai töyssyä ei ole kenellekään luvattu, mutta niidenkin tullessa ja hankalien aikojen koittaessa on Jumala luvannut olla kanssamme hylkäämättä meitä.

Matkamme maanpäällä sekä kohti taivasta on vielä kesken, mutta miten tiellä pystyisi pysymään loppuun saakka? Uskonpuhdistaja ja teologi Martti Luther antoi aikanaan viisaan, myös tänä päivänä pätevän neuvon meille matkalaisille: ”Pitäydy uskon kautta Kristukseen, niin aloitat oikein. Turvaudu Häneen, niin jatkat oikein ja pysy tässä loppuun asti, niin olet autuas.” Olipa oma suhteesi Jeesukseen minkälainen tahansa, tänäkään päivänä ei ole liian myöhäistä kääntyä Hänen puoleensa ja pyytää Häntä elämäsi Herraksi sekä liittyä kulkemaan Hänen raivaamaansa tietä. Olitpa tuntenut Hänet jo pidemmän aikaa, joskus Hänestä erkaantunut, takaisin Hänen luokseen paluuta haluava tai vastikään Hänestä kuullut, Jeesus sanoo tänäänkin: ”Kaikki ne, jotka Isä minulle antaa, tulevat minun luokseni, ja sitä, joka luokseni tulee, minä en aja pois.” (Joh. 6:37)

 

- Oskari